Oona on anoo mil on enää mulle väliä. Mä en enää jaksa keskittyy mihinkää muuhun kun oonaan.
Mä oon rakastanu sitä siit päiväst asti ku näin sen ekan kerran 31.7.14
Päibä päivältä tajuun kui tärkee se on mulle.
Päivä päivältä rakastan sitä vaan enemmän.
Aina ku oon tutustunu johonki uuteen ihmiseen oon sanonu et se on mun unelmien nainen. Oon sanonu et rakastan sitä. Oon sanonu kui upee ihminen se on. Ja sanonu kii kaunis se on. Usein kuulen ku ihmiset sanoo "onhan se iha hyvän näkönen"  ihan ku oona ei ois mitenkää erikoinen mutta mun silmissä oona on upein nainen jonka oon koskaa tavannu. mä rakastan sitä naista koko mun sydämmellä.

Oon nyt ollu perjantaist lähtien kotona ja ei hyvältä näytä.

Ruokahalu on sama kuin ennen osastohoitoa. Nukkuminen vähenee päivä päivältä. Lääkkeistä ei tunnu olevan muuta hyötyy ku se et oon enemmä neutraali sanoisin pikkuhiljaa jo hiukan kyyninen omaa elämääni kohtaan. Mä oon tullu siihen pisteeseen että mun on aika luovuttaa kaikki mennyt kokonaan ja antaa vaan olla. Liian pitkään mä oon eläny menneessä aina jollakin tapaa. Mun on vihdoin aika unohtaa. Aloittaa alusta. 

Living breathing for a single moment We've left everything we had being Time to roll brothers out and over Nothing to lose, nothing but time

Build your walls Fortify..

osastohoito päätty vaikken oo viel valmis pää tuntuu räjähtävän en tiedä pytynkkö tähän huomenna tuskin tulen nousemaan ottamaan edes lääkkeitä mitä minule määrättiin osastohoidon yhteydessä

juon kaljaa ja se helpottaa jotain mihin purkaa tätä ahdistusta
en halua kumminkaan satuttaa itteäni
en sitten tiedä kumpi on parempi vaihtoehto?
juonko itseni hegiltä vai jatkanko viiltelyä ja toivon etten osu valtimoon?
en tiedä kummassa on suurempi riski se että maksa pettää vai se että osun vahingossa valtimon tai jään auton alle huolimattomuuttani?
noh ne nyt päätti että olen koti kelpoinen vaikka sain paniikkiokohtauksen kesken hoitosuunnitelman.
nää on niin näitä peijaksen toimenpiteitä.
himottaa kovasti tehdä jotain mutta pelko tikkaamisesta iskee kovaan
olen jo ahdistukseeni ottanut ketipinoria 125mg eikä tunnu missään
alkoholikin auttaa enemmän kun nää lääkkeet
pää rähäjtää
en oikeasti jaksa enän mutta on pakko
muiden vuoksi..
keikki mitä teen on jonkun muun kuin itseni hyväksi.

vaikka mun pitäis tehä tää itteni vuoksi
silti teen tämän kaiken vain muiden hyväksi
niiden hyväksi jotka on mulle tärkeitä
vähät välitän ittestäni kuha muilla on hyvä olla.
se on tärkeintä.

Ahistaa.
Älä anna ahistukselle valtaa.
Pelottaa.
Älä anna pelolle aikaa.

Jos totta puhutaan aloitin koulut koska mulle sanottiin että mun pitää kasvaa.
Jos totta puhutaan oon sinkku koska  mun käskettiin odottaa.
Jos totta puhutaan oon ahistunu koska vaikka yritin mut torjuttiin ja nyt tuntuu siltä kuin kaikki torjuis mut.
Jos totta puhutaan oon osastolla koska mä aloin torjumaan ittenikin.
Jos totta puhutaan mua pelottaa olla yksin..

Päivät matelee.
sekuntit tuntuvat minuuteilta, minuutit tunneilta,  tunnit päiviltä ja päivät viikoilta.
Ahdistaa.
Kävelen käytäviä pitkin ja toivon että voisin edes nähdä sinusta vilauksen.
Rintaan sattuu.
Istun tupakka huoneessa ja mietin näenkö sinua enää ikinä.
Väsyttää.
Aamut ja illat on helvettiä päässäni pyörii miljoona muisto sinusta.
Ilman lääkkeitä en pysty nukkumaan.
Kaikki mitä teen muistuttaa sinusta.
Olen huolissani.