taas yksi vuosi selvitty..

Oon näköjään jollain ihmeellä selviytynyt vuoden vaikka herttoniemessä ollessani kävikin mielessä hypätä sillalta autotielle, jäädä auton alle, ja hypätä metron alle ja kaikki samana päivänä.. eikä ollu eka kerta tänä vuonna ku tollaset ajatukset oli mielessä.. ehei.. eikä varmaan jää viimeiseksikään.. mä oon rikki.. eikä se ihminen jota raksatan taida huomata.. tai jos huomaa ei se taida ees yrittää tehä mitään.. mun paraskaveri yrittää sentää tehä jotain mikä tosin ei auta ku se vaa suuttuu jos kerron et oon taas viillelly. nyt se on kuusamossa ja soitin sille tos yks päivä se kysy mikä mul on noh vastasin vaa et oon vaa väsyny vaikka oikeesti sillähetkellä itkin mutten halunnu huolestuttaa sitä koska sillä oli hauskaa.. en haluu pilaa muiden päivii omal paskalla.. mä haluun vaa itkee jotai vasten mut aina ku nään jonku esitän et oon "ilonen" tai sit oon hiljanen enkä tee mitää seuraan vaa muita sit jos joku kysyy mikä on nii sanon vaa "oon vaa väsyny" sit hymyilen mut ei ei kukaan huomaa et se ei oo hymy koska kukaan ei tajuu kattoo syvälle mun silmiin mistä oikeesti näkee onko mulla kaikki kunnossa.. haluun et joku vois auttaa.. mut.. ainoo jolle voin puhuu kaiken sattuu olemaan (juuri mun tuurii) ihminen joka ei ymmärrä.. eikä voi auttaa.. näytin mun poikaystävälle.. huh toi kuulostaa kaukaselta.. nii näytin mun vatsaa mikä oli täynnä haavoja (67 jos tarkkoja ollaan) se meni vaa hiljaseks ja vaihto aihetta.. se ei halannu.. se ei sanonu mitää.. se ei tehny mitää.. muutaku vaihto aihetta ja käveli pois.. mä jäin yksin.. taas.. niinku aina..

I am nothing.
now that i have nothing
I resolve to be nothing
nothing to harm me,
nothing to gain
I resolve to be nothing
nothing..

Rauha saapuu, mutta vain hetkeksi.

Joka ilta, istun yksin koneella, hiljaa. Kuunnellen musiikkia ja selaillen nettiä.  Ja mitä pidempään  siinä istun, yksin, pimeässä. Sitä syvemmin taas masennun. Musiikki tyyli vaihtuu, iloisesta surulliseen ja lopulta masentavaan, silloin avaan tumblr:in ja Re bloggaan ne kuvat mitkä vastaa tunnettani sillä hetkellä. Kuvia ja tekstejä viiltelystä, yksinäisyydestä, tuskasta, surusta ja lopulta itsemurhasta. Tahtoisin vain poistaa kaiken tuskan sisälläni. Yritän ja yritän, mutta kaikki mitä teen vain lievittää sitä kamalaa tunnetta hetkeksi.

Kaikki alkaa aina miettimisellä,
joka johtaa kyyneliin. yksin kyyneleet jatkaa valumistaan.
Kunnes saapuu kyynelille viiltojen kautta kaveri, veri. kyyneleet kuivuu,
tyttö istuu rauhallinen ja helpottunut ilme kasvoillaan ja jatkaa viiltojensa lisäämistä.
Kun tyttö viimein päättää lopettaa, hiljaisuus ja rauha valtaa huoneen, jonka lattiat ovat punaiset.
tyttö sai ylleen hetkellisen rauhan ja voi taas hengittää.

You just don't konw me!

I feel. Wait, I was just dreaming..

I've become so numb,
 i can't feel you there.
Become do tired,
so much more aware.
I'm becoming this.
Fuck this hurts, I won't lie
Doesn't matter how hard I try
I bleed it out
I've opened up these scars
I'll make you face this
I pulled myself so far
I'll make you face this now
What I've done
I'll face myself
To cross out what I've become
Erase myself
And let go of what I've done

Where I've become so numb 
Without a soul 
My spirit sleeping somewhere cold 
Until you find it there and 
Lead it back home
Wake me up
Wake me up inside
I Can't wake up
Wake me up inside
Save me
Call my name and save me from the dark
Wake me up
Bid my blood to run
I Can't wake up
Before I come undone
Save me
Save me from the nothing I've become
All this time I can't believe I couldn't see
Kept in the dark but you were there in front of me
I've been sleeping a thousand years it seems
Got to open my eyes to everything
Without a thought without a voice without a soul
Don't let me die here
There must be something more
Bring me to life

I've been left out alone like a damn criminal
I've been praying for help 'cause I can't take it all
I'm not done, it's not over

Now I'm fighting this war since the day of the fall
And I'm desperately holding on to it all
But I'm lost, I'm so damn lost

Oh, I wish it was over

My heart is frozen, I'm losing my mind
Help me, I'm buried alive.


I'm dying to catch my breath
Oh why don't i ever learn
I've lost all my trust that i'm sure we try to
Turn it around

Blinded by faith,
I couldn't hear
All the whispers,
The warnings so clear

There's no escape now,
No mercy no more
No remorse 'cause I still remember

Mä en pääse pakoon tätä tunnetta/
Se valtaa pääni olin sit hereil tai unessa/
Se hakkaa takaraivossa ku omatunto/
En tiedä mikä enää täälä on se jota uskoo/
Pitäskö kuunnella vaan järjen äänen rippeitä/
Tuskin tosin sekään aikaan tääl sais ihmeitä/
Vai sitten sydäntä, vai antaa vaiston viedä/
En mäkään silti ihan kaikkee aio sietää/
Jotenki kummallinen olo pyörryttää ja oksettaa/
Kai mä seuraan johtajaa vaan silmät sokeena/
Kaikki pitää kokea mut ehkä jossain raja menee/
En pysty paikallani silmät auki makaan edes/
Tää tunne kuristaa mut hengilt vielä joku päivä/
Toivon et ees jollekkin oon muutakin ku "joku äijä"/
En ole oma itseni, mä kadotin sen vuosii sitte/
Puolet musta jäädytti kyyneleet toinen puoli itkee/

KERTOSÄE:

Jääkyynel valuu pitkin poskee/
Ulkokuori vahva, sisältä koskee/
Kulissi sortuu, sitä mä pelkään/
Jääkö mun vierelle silloin enää ketään/

Jääkyynel valuu pitkin poskee/
Ulkokuori vahva, sisältä koskee/
Kulissi sortuu, sitä mä pelkään/
Jääkö mun vierelle silloin enää ketään/


Nää on vissiin ne tunteiden hautajaiset/
Mistä usein puhutaan, oon kuullu huhuja/
Et se vie vaan hetken, ei siinä kauan kai mee/
Kun kaikki on ohi, ei, se vie vaan tovin/
Kovin olen pahoillani mutten kehtaa armoo anoa/
Mä pyydän anteeks -sanat niitä harvoin sanotaan/
Vaikken mä edes tiedä kelle ja kuka on velkaa/
En edes tiedä kelle kuka mitään merkkaa/
Nyt tuijotan telkkaa ja nään itseni lavalla/
On kaksisataapäinen väkijoukko selän takana/
Ei nää oo onnenkyyneleitä vaikka mä oon onnekas/
Ei tälläst tsäänssii maailmas oo monella/
Mä pääsin itsee toteuttaa paransin lavakammoni/
Muttei aurinkolasien taakse nää varmaankaa moni/
Ei ne nää mun kyyneleitä eikä oikeet minääni/
Tää on mun elämäni nyt ja siitä aion pitää kii/

KERTOSÄE

En oo hullu tähän mielentilaan ei oo diagnoosii/
Haluisin lavalle ja lavalta taas pian kotiin/
Oon vuodattanu sydäntäni, zekannu mun ympärille/
Suurin kiitos kuuluu kaikille mun ystäville/
Te ootte aina jaksanu pitää mua kasassa/
Vaik Markus jonka tunsitte, ei enää sitä takas saa/
En mä oo tunteeton, kyl mulki tunteet on/
Vaik unelmat on suurehkot, ihan sama mulle on/
Et mitä musta puhutaan ja kuka tykkää kuka ei/
Pääasia et kukaan muu ei pysty täälä muuttaan meit/
Puhuin siks monikossa, koska ei moni osaa/
Nähdä että tääl on kääntöpuoli joka kolikossa/ 
Osaan olla mukava mut mulkku myöskin tarpeen tullen/
Suljen silmät ja nukahdan jälleen valveuneen/
Kalpeet huulet vaalettuneet vielä laitan yhteen ne/
Ja Vierii poskeani pitkin jääkyyneleet/

KERTOSÄE...

hyvä mile hyvä...

Mul on semmonen vaikutus ihmisiin et ne vihaa mua hetkessä.. Mä vaa oon niin ihana ihminen et kusen kaiken 5 sekunnis.. Jaaa se on yks syy miks vihaan itteeni iha helvetisti.... -.-' niin ku mun ex sano  "sä oot suomeks sanottuna vaa ämmä"

miten minusta tuli minä?

Miten minusta tuli minä? Paikka jossa kasvoin. On mulle tärkeä vieläkin siellä kasvoin ja siellä opin elämään.

Okei nyt kerron teille lisää itsestäni ja mun historiasta.

Oon aina ollu se viimenen kaikessa aina se hyljeksitty. Aina se jolla ei oo ollu kavereita. Oon aina roikkunu mun veljen mukana ja sen kavereiden kanssa. Mä oon aina ollut jätkäporukassa ja vasta nyt alan oppia miten tytön oikeesti kuuluis käyttäytyä. Ja koska oon kasvanu jätkä porukassa käyttäydyn melkeen ku jätkä jolloin oon jätkille sellanen ku ne on toisilleen tai miten mä oon tottunu näkemään ne.

Mun ensimmäinen paraskaveri muutti mua vielä enemmän. Totuin siihe et vitsaillaan härskejä, pelleillään ympäriinsä, vittuillaan toisillemme, pidetää kättä toisen hatialla tai niskan ympärillä ja jutellaa kuunnellaa musaa tai pelleillää. Näin mä oon oppinu käyttätymään jätkien kanssa. Ja oon huomannu sen haittaavan parisuhteessa ja tuottavan luottamus ongelmia.

Se miks taas takerrun ihmisiin johtuu taas siitä just et oon aina ollu se erilainen. Mulle on ollu vaikeeta saada kavereita ku ala asteeen alku puolella pojat ja tytöt jakautu aina kahteen osaan. Jolloin minä joka on kasvanu poika porukassa en sopeutunu tyttö joukkoon ja pojat taas ei ottanu mukaan koska olin tyttö. Jolloin olin se joka ei löytäny paikkaa luokasta ja musta tuli yksinäinen.

Ala asteen loppupuolellakin olin yksinäinen mulla oli kaveri sen takia että oli sama harrastus tai kiinnostus. Mutta kummastakaan ei loppupeleissä ollut apua. Ratsastuksessameni huonosti ku olin tunnin huonoin ja aina aloittelija.

Musta ollaan aina puhuttu paskaa seläntakana jonka Vuoks mun on vaikeeta luottaa ihmisisiin. Ja vaikeaa keroa ihmisille asioita.

nyt yläasteella ekat 2vuotta meni miten meni aina yksin vaikka oli jonku verran kavereita silti jotenki tiesin ettei tästkää tuu mitää pysyvää. Ja sen takia yritän pitää kunnon välit ja takerrun.

nyt  2 viimesimpänä vuonna yläasteella mua hyljeksittiin mikä ei ollu mulle yllätys mutta sitte mun luokalta yks poika alko puhumaan mulle sen ansiosta pääsin eroon hyljeksinnästä mun luokalla sen ansiosta pääsin mukaan porukkaan.

Mua on koko mun elämän ajan hyljeksitty tarhassa, eskarissa, ala-asteella, ip-kerhossa, tallilla, yläasteella joka puolella mua on kiusattu haukuttu halveksittu pidetty outona ja erillaisena nyt kun oon päässy taas ylemmäs ja sen takia takerrun kavereihin koska tiiän ettei nekää tuskin oo mun kavereita pitkää aikaa kaikki on vaa aina kadonnu mun ympäriltä.

tippa tappaa ja ämpäriin hukkuu

Tossa torstaina oli taas lanit  oli hauskaa ja näin sit teemu laitto tyynyn mun naamalle kaaduin mun sängylle sen käsi oli mun kaulan alla se paino mun henkitorvee ja joa oli mun selän päällä seisoen en saanu ollenkaa henkee ja ainoo ajatus oli "onliks tää vihdoin tässä?" nyt ajattelen et miks oon aina epäonnistunu?